Puotilan palvelutalo - Lähes neljännes vuosisataa yhteistä matkaa

“Palveluidemme kehitystä on aina leimannut asiakaslähtöinen ote,” korostaa Sentinan hallituksen puheenjohtaja Eija Lämsä jatkuvasta kehitystyöstä. Sävelsirkun ensimmäisiin asiakkaisiin kuuluu Puotilan palvelutalo, jonka kanssa yhteinen matka alkoi huimat 24 vuotta sitten Ajan aalloilla –tuotekehityshankkeesta. Vuosien varrella Puotila on vaikuttanut aktiivisesti Sävelsirkun muotoutumiseen nykyisenlaiseksi. Merkittävän pitkää yhtäjaksoista kumppanuutta luonnehtivat avoin keskustelu ja ennakkoluuloton uteliaisuus.

Mukavia muistoja tuotekehityshankkeesta

“Kaikki olivat hirveän innoissaan,” kuvaa Puotilan johtaja Jaana Rankinen Ajan aalloilla –hanketta, jossa pilotoitiin Sävelsirkun ensimmäistä versiota. Palvelutalo otti Sävelsirkun heti ahkeraan käyttöön. Tutkimusjakso oli mieluinen, sillä osallistujat saivat tarpeeksi aikaa testaamiseen, ja hankkeen osapuolten välillä oli paljon tiedonvaihtoa. Lisäksi Sävelsirkku vaikutti positiivisesti hoidon laatuun: vanhusten mielialat ja vireystilat kohosivat, asiakaslähtöisyys parani ja spontaanin vuorovaikutuksen määrä asukkaiden ja hoivatyöntekijöiden välillä kasvoi (Saarela, 1999). Muistot hankkeesta ja sen aikaisista tutustumisvierailuista lämmittävät edelleen. Rankista naurattaa etenkin piispan vierailu. Onneksi piispalla oli hyvä huumori, koska Sävelsirkun arvoituksia kuunneltaessa kohdalle sattui vanha suomalainen sanonta ilmavaivoista!
puotilan palvelutalo ohjelmaa
Teknologia hoivatyön tukena

Teknologian hoivatyötä tukevan roolin (Kaakinen & Törmä, 1999) jalkautuminen käytäntöön yleisesti on ollut Rankisen ja hallintopäällikkö Laura Klosen mielestä yllättävän hidasta. Klose ja Lämsä pohtivat syiksi digiosaamisen puutteita ja hoitotyön teknologisoitumiseen liittyviä pelkoja. Puotilan johtokaksikon mielestä digiratkaisuja ei pitäisi arkailla. Niillä on paljon annettavaa yhteiskunnalle ja hoiva-alalle: ne mm. edistävät resurssien tasapainottamista välittömän ja välillisen hoivan kesken. Teknologian käyttöönottoa on tuettava valmentavalla johtamisella ja riittävällä perehdyttämisellä, sillä, kuten Rankinen huomauttaa, muuten riskinä on käyttäjien jääminen kehityksen ulkopuolelle.

Pitkäjänteistä ja asiakaslähtöistä kehittämistä

Nykyaikainen, selaimessa toimiva Sävelsirkku-pilvipalvelu saa kiitosta Kloselta ja Rankiselta, jotka ovat käyttäneet myös Sävelsirkun ensiversiota, “kaiutinpömpeliä”. Kätevä käyttöliittymä ja monipuoliset sisällöt helpottavat Sävelsirkku-tuokioiden järjestämistä. Johtokaksikko näkee potentiaalia Näyttämössä: “Se on tätä päivää,” toteaa Klose. Tutut ja tykätyt Sävelsirkku-sisällöt sujuvoittavat uutuuden omaksumista. Lisäksi uusi visuaalisuus soveltuu erityisen hyvin luontohoivaan ja kuvapeleihin, jotka pääsevät täyteen loistoonsa televisioruuduilla.
puotilan palvelutalo hyödyntää sävelsirkun palveluja

Yhteistyö Puotilan palvelutalon kanssa jatkuu vuorovaikutteisena ja läheisenä. Kiitos pitkäkestoisesta kumppanuudesta ja luottamuksesta Puotilan palvelutalolle!

Lähteet:

Kaakinen, J., & Törmä, S. (1999). Teknologian arviointeja 5: Esiselvitys geronteknologiasta - Ikääntyvä väestö ja teknologian mahdollisuudet. Tulevaisuusvaliokunnan teknologiajaosto. https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/Documents/ekj_2+1999.pdf

Saarela, M. (1999). Sävelsirkku – ääniohjelmat vuorovaikutuksen ja toimintakyvyn ylläpitämisen apuvälineinä vanhustyössä. Vanhustyön keskusliitto. https://sentina.savelsirkku.fi/public/Ajan_Aalloilla_kehitt%C3%A4misprojekti_Merja_Saarelan_tutkimustiivistelm%C3%A4.pdf
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram